Turun tekstiilihuollon arvoissa korostuvat toimitusvarmuus ja asiakaspalvelu

Turun tekstiilihuollolle luotettavuus ja toimitusvarmuus ovat ykkösasioita, kun puhutaan yhteistyökumppaneista. Siksi kaupunkien ja muille suurille yhteisöjen työvaatetuksesta huolehtiva yritys onkin jo vuosia tehnyt töitä Image Wearin kanssa.

Turun Tekstiilihuolto on erikoistunut laitostekstiilien, hotellitekstiilien ja työvaatteiden vuokraukseen ja huoltoon. Pääosin Turun kaupungin omistama yritys myy palvelujaan esimerkiksi julkisyhteisöille, kaupungeille, hotelleille, elintarviketeollisuudelle ja raskasteollisuuden yrityksille. Toiminta on pääosin sairaalapesulatoimintaa.

Image Wear on Turun Tekstiilihuollon suurin tekstiilitoimittaja. Pitkäaikainen yhteistyö on painottunut aiemmin työvaatepuolelle, mutta tänä vuonna se laajenee potilasvaatteisiin. Turun Tekstiilihuollon toimitusjohtaja Miika Markkanen pitää suuntaa hyvänä.
”Image Wearilla on vahva historia osaavana ja tunnettuna tekstiilivalmistajana. Laajentuminen MediWen suuntaan oli viisas liike, joka vahvistaa Image Wearin asemaa valtakunnan johtavana työvaatevalmistajana. Olen ollut talossa yli 15 vuotta, ja Image Wear on ollut mukana alusta asti”, Markkanen sanoo tyytyväisenä.

Luotettavuus on ollut tärkeä tekijä yritysten välisessä pitkässä yhteistyössä. Kaupungit ovat suuria asiakkaita, mikä pitää ottaa huomioon jo tarjousvaiheessa. Tekstiilihankintaprosessit voivat olla pitkiä. Jos julkishankinnan puolella tehdään sopimus tänään, tekstiilit ovat käytössä vasta puolen vuoden kuluttua.
”Mutta kun h-hetki tulee, kaiken täytyy olla valmista. Toimitusvarmuus on meille äärimmäisen tärkeää.

Lisäksi toimitettavien tekstiilien pitää olla laitospesun kestäviä ja nykytrendien mukaisia. ”Image Wearin vaatteet ovat vastanneet ominaisuuksiltaan loistavasti vaatimuksiin. Yrityksessä on myös erittäin asiakaspalveluhenkistä porukkaa, joiden kanssa on mukava työskennellä”, Markkanen kiittelee.

Tutustu Image Wearin vastuullisuusraporttiin tästä.