Image Wearin toiminnan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 58 vuotta. Image Wear on aina ollut kotimainen perheyritys – omistajasuku tosin vaihtui vuonna 1987, kun Pekka Vettenranta osti yrityksen vaimonsa Aulin kanssa. Tuolloin yrityksen nimenä oli vielä Laitosto.

Vettenrannan pitkäaikainen haave yrittäjäksi ryhtymisestä toteutui osittain sattuman kautta. ”Olin työskennellyt vuodesta 1976 asti Finlaysonilla Tampereella erilaisissa markkinointitehtävissä. Tunsin hyvin Laitosto Oy:n omistajan Eero Sarinin, koska olimme pitkään tehneet yhteistyötä ja kauppaa,” Vettenranta kertoo. Eero Sarin kertoi suunnittelevansa eläkkeelle siirtymistä, mutta kolmilapsisessa perheessä ei ollut halukasta jatkajaa yritykselle. Laitoston ostamista Finlaysonille selviteltiin, mutta Finlaysonin omistajavaihdokset laittoivat pisteen suunnitelmille.

Vettenrannan tehtäväksi tuli kertoa Laitosto Oy:lle, että suunnitelmat voitaisiin unohtaa. Tällöin Eero Sarin ehdotti Vettenrannalle firman ostamista. ”Olihan se aivan odottamaton heitto, eikä tällainen mahdollisuus ollut juolahtanut kertaakaan mieleeni. Totesin, että eihän minulla ole mitään taloudellisia edellytyksiä näin ison yrityksen ostoon”, Vettenranta muistelee. Hän alkoi kuitenkin tosissaan miettiä ehdotusta. Kun vaimo Aulikaan ei vastustanut, Vettenranta marssi Eero Sarinin kanssa Postipankkiin. ”Pankista tuli muutaman päivän miettimisen jälkeen soitto, että he haluavat rahoittaa tämän yrityskaupan. Ehtona oli, että muita pankkeja ei tähän tarvita. Näin meistä tuli Aulin kanssa yrittäjiä ja kaikki oli pelissä”, hän kertoo.

Nykyisin Vettenrannan omat lapset ovat Image Wearin vetovastuussa. ”Meille Aulin kanssa oli lottovoitto, kun Kati ja Janne tulivat kysymään, että mitä mieltä olemme, jos he jatkaisivat firmaa. Olen tosi iloinen ja ylpeä, että Image Wear jatkaa perheyrityksenä ja noin 10 vuotta kestänyt sukupolvenvaihdos saatiin hyvässä yhteisymmärryksessä maaliin”, Vettenranta kertoo ja toivoo samalla, että perheyritys siirtyisi aikanaan taas seuraavalle sukupolvelle.

Vettenranta näkee Image Wearin tulevaisuuden vakaana ja täynnä mahdollisuuksia: työvaatteita tarvitaan aina, huolimatta työtehtävien ja työolosuhteiden jatkuvista muutoksista. Image Wearin vahvuutena hän näkee eri työvaatealueiden osaamisen sekä logistiikan hallinnan. ”Yhtiöllä on osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö, pitkäaikaiset ja luottamukselliset asiakassuhteet sekä pitkälle viety asiakasyhteistyö mallisto- ynnä muissa asioissa”, Vettenranta luettelee. Hän arvioi, että tulevaisuus tulee vaatimaan muutosvalmiutta sekä entistä nopeampaa reagointikykyä henkilöstöltä ja koko yritykseltä kaikilla osa-alueilla.

Vettenrannan mielestä suomalaisen perheyrityksen tulisi mahdollisuuksien mukaan työllistää suomalaisia ja edistää kotimaista tuotantoa niin pitkälle kuin se on järkevää. ”Minulle teki tosi kipeää, kun heti 80-90-lukujen vaihteessa jouduimme supistamaan kotimaan ompelutoimintaa ja siirtämään valmistusta rajojen ulkopuolelle”, hän muistelee. Valmistuksen tärkein osa, leikkuu, päätettiin pitää Suomessa, mikä mahdollisti materiaalin käytön valvonnan sekä leikkuun laadun varmistamisen. ”Onnistuimme ja pystyimme säilyttämään osan kotimaan työpaikoista ja perustamaan useita uutta osaamista vaativia työtehtäviä”, Vettenranta kertoo.

Suomi 100 -juhlavuotena pinnalle nousevat kysymykset suomalaisuudesta ja itsenäisyyden merkityksestä. ”Me kaikki suomalaiset voimme olla ylpeitä, että olemme saaneet syntyä ja elää itsenäisessä Suomessa. Meidän tulee muistaa ja arvostaa sitä sukupolvea, joka uhrauksillaan on tehnyt tämän mahdolliseksi. Haluan erityisesti muistaa viisi vuotta sodassa ollutta, nyt jo edesmennyttä isääni sekä parin viikon päästä 100 vuotta täyttävää anoppiani, jotka molemmat osaltaan ovat taanneet meille itsenäisen Suomen”, Vettenranta kertoo. Hän aikoo juhlia 100-vuotiasta Suomea kotonaan koko perhekunnan voimin nauttien suomalaisia ruokia ja katselemalla Linnan juhlat televisiosta. Lisäksi Vettenrannat seuraavat Tampereen itsenäisyyspäiväjuhlallisuuksia ja ilotulituksia.

Mitä terveisiä Pekka Vettenranta haluaisi lähettää imagewearilaisille ja Image Wearin asiakkaille?

”Haluan kiittää kaikkia Image Wearin asiakkaita ja kaikkia imagewearilaisia siitä upeasta yhteistyöstä mitä silloin aikanaan sain kanssanne kokea. Toivotan teille kaikkea hyvää kohta alkavalle vuodelle 2018.

Nyt juhlitaan 100-vuotiasta Suomea.”